lauantai 12. elokuuta 2017

Kotikaupunki

Liikenneympyrätaidetta

Tänään oli hieno päivä tepastella turistina kotikaupungissa. Meillä on täällä oikea superviikonloppu tapahtumia. On iskelmää ja on poppia, on Parafest ja Elokarelian iso koiranäyttely. Oli Puolustusvoimien konsertti ja kaikenlaista muuta hulinaa,  ennätyssuuret kansainväliset suurmarkkinat tietysti myös. Myyjiäkin 35 eri maasta.

Torin paikalla on kuoppa ja siksi toritoiminnot on hajasijoitettu. Hauskaa tässä on se, että toritoiminnot ovat näillä väliaikaisjärjestelyillä parhaimmillaan. Tavallisilla viikoilla tori ja sen kippolat ja kuppilat ovat Sininen virta -nimisellä kadunpätkällä. Homma toimii ihan älyttömän hyvin ja paikka on todella sopiva. Tiivis ja kompakti. Paljon parempi kuin se lattea ja laaja, tylsä ja tapahtumaköyhä iso, tuulinen aukio. Uudelle torille on paljon painetta olla edeltäjäänsä parempi.

Nyt homma siis toimii. Kansainväliset suurmarkkinat on hajasijoitettu joen varteen, rantapuistoon ja matkustajasatamaan, Pakkahuoneen puistoon ja Rantakadulle. Kaupungintalon ympärillä on kerrankin elämää ja se on hyvä. Olin todella iloinen kun ajelin Suvantosiltaa joen yli, ihmisiä oli paljon liikkeellä.

Voi vain kuvitella miten kivalta tuo ranta näyttää illalla, ravintolalaivat valoineen ja torikojut.

Joenranta etelään, alas joensuuhun asti 
Jokiranta pohjoiseen, oikealle jää Ilosaari (remonttityömaa)

Kaupunki elää ja kehittyy huisaa vauhtia. Ilosaari on vielä pari viikkoa remontissa, siitä tulee hieno vaikka viime keväänä kaupungista kuului valtava poru ja parku, kaatoivat nimittäin remontin alta paljon puita ja mylläsivät rakkaan Ilosaaren aivan mullikolle. Laguuninkin vedet sotkivat.

Kaupunki kasvaa joen vastarannalle, kaupungin kasvuvisiona on aikaansaada symmetrisempi keskusta kahta puolta jokea. Nyt asemanseudulle, itärannalle kaavaillaan kylpylää, matkakeskusta ja tuhansia asuntoja.

On kiva nähdä kaikki tämä kehitys ja etenkin sen vauhti. Mitä enemmän nostokurkia kaupungin siluetissa näkyy, sitä elinvoimaisemmalta näyttää ja tuntuu. Eikä täällä tyhjää tilaa rakenneta, kaikelle on kysyntää. Aiemmin on rakennettu paljon laitakaupungin teollisuusalueelle. Ensimmäinen alkaa olla jo täynnä elämää, nyt rakennetaan itäpuolelle jo uutta.

Kaikkea ei onneksi uudisteta, meillä on ihan hirmu hieno kaupungintalo, Eliel Saarisen luomus:

Kaupungintalo on komea 

Viimeiset vanhat puutalokorttelit on kunnostettu upeiksi keitaiksi keskelle kaupunkia. Taitokortteli on  täällä jo käsite joulumarkkinoineen ja ympärivuotisine toimintoineen. Nyt viimeiset puutalot saavat vihdoin kunnostuksen ja niiden keskelle rakennetaan pilkuntarkalla suunnitelmalla upeita asuintaloja. 

Turha kai sanoa, että a) ne ovat kalliita b) ne myydään 90%:sti ennakkoon. Eikä niistä pelkkiä rikkaiden reservaatteja tule, siellä on seassa Wanhan kulman puoti, Perheentalo ja monta muuta toimijaa. Ilahduttavan monta yksityistä ravintolaakin, ei pelkkää osuuskaupan ketjukuppilaa.

Paljonhan täältä on purettu vanhaa ja hienoa, rakennettu tilalle sutta ja sekundaa. Surkeana esimerkkinä 80-luvulla rakennettu Poliisi- ja oikeustalo on jo homeineen purettu, uusi poliisilinnake on värkätty joen itärannalle, se otetaan käyttöön ihan lähiviikkoina. 

Nyt on myös hurja forssi päällä kehittää pyöräilykeskustaa ja pyöräilybaanoja. Moni katu kavennetaan ja päällystetään punaisella asfaltilla, niillä edetään kevyen liikenteen ehdoilla. Sekin on varmasti ihan mietitty juttu vaikka paikallislehden palstoilla on hurja pulina ja ilma epäilyistä sakena.

Taitokortteli ja Surakan pihaa


Kuvat eivät ole missään loogisessa saati järjellisessä järjestyksessä. Johtuu ihan siitä, että seilattiin rantaa edestakaisin ja näpsin puhelimella kuvia moneen suuntaan. Enkä nyt jaksa niitä veivata sen ihmeemmin kunnon järjestykseen.

Nämä pari kuvaa (alempana) ovat joen itärannalta, Penttilänrannasta. Siellä oli ennen teurastamo, makkaratehdas, tukkuliikkeitä ja kaikkea muuta teollisuutta, mm. saha ja kaiken keskellä ratapiha. Nyt massiiviset maaperän puhdistukset on tehty ja uutta rakennetaan vimmatulla vauhdilla.

Jostain syystä kuvista on jäänyt pois kaupungin korkein kukkula, Tikkamäki sairaala-alueineen. Tuolla taustalla se kuitenkin olisi jos olisin älynnyt kuvata paremmin. Valtavan iso ja kuitenkin ihmisenkokoinen asuinalue tuonne kehittyy. Siellä on myös iso ammatillisen koulutuksen kampusalue.

Yliopisto valtaa alaa kaupungin länsilaidalta, siellä alkaa hirmuinen myllerrys aivan lähiaikoina.

Entinen teurastamon alue, nyk. Penttilä
Penttilänranta 

Tätä kaikkea muutosta ja myllistystä seuratessa on hetkittäin pysähdyttävä muistelemaan menneitä. Olin itse poissa tästä kaupungista parikymmentä vuotta. Siinä ajassa muuttui paljon. Jos lukijakunnassa on vanhoja, poismuuttaneita joensuulaisia, tulkaa nyt kiireesti katsomaan. Kohta ei nimittäin muista eikä tunnista vanhoja paikkoja.

Vauhti ja tahti on hurja. Lännestä päin tultaessa saa olla tarkkana, että hoksaa vanhat kulmat Linnunlahden kohdalla, kohta siellä on muuri asuinkerrostaloja edessä. Idän puolella maisema on kehätien ansiosta muuttunut valtavasti ja uutta rakennetaan niin, että pian ei erota Pyhäselän ja Joensuun vanhoja raja-alueita toisistaan.

Pakkahuoneen katto ja torikojut
Kreikkakin tuli kylään
 
Aiemmin tällä viikolla on tapahtunut kaikenlaista.
Kirjakaupasta kannettiin lukiokirjoja kotiin ja pääsen lempipuuhaani, päällystämään kirjoja. Odotan kuitenkin, että myös Perikunnan nuoremman koulu alkaa ja opettajat vahvistavat kaikki kirjat.

Taloon on myös saapunut yksi uusi läppäri lisää, nykyisin kun lukio-opintoja ei voi suorittaa ilman kannettavaa. Meillä on nyt omenakoneet kaikilla paitsi Iso-J:llä, hänen toimistohuoneensa onkin nykytekniikan museo nokialaisine puhelimineen ja kaikkine windows -vehkeineen. Minä sanoisin kauhukabinetiksi ellen pahemmasta tietäisi...

Siskolikka on saateltu tänään junaan ja lienee jo laskeutunut kotiinsa. Olipa mukava viettää yhdessä kiireetöntä aikaa. Käytiin pari kertaa mustikassa. Saatiin suut ja näpit sinisiksi ja pakkaseen muutama kilo puhdasta marjaa. Eiväthän ne vielä riitä, pakko on ottaa kontaktia torikauppiaisiin nousuviikolla ja kysellä muutamaa laatikkoa.

Jokirantaa

Säät ovat olleet mitä sattuu. On tullut vettä, tuullut ja tottavie on tarjennut pihalla shortseissakin.
Se mitä kovasti ihmetellään on räkättirastaiden kato ja sääskien vähyys. Paarmoja saadaan varmaan ensi viikolla kun hevoset tulevat kotiin.

Sääskien vähyyden selittää ennätysmäinen pääskysten määrä, niitä on monta pesällistä ja välillä saa väistellä ettei osu suoraan poikasten lentoreiteille. Ovat aika huimia ja lentävät mielellään isojen salavien alapuolelta.

Tänään muuten syötiin ekan kerran tälle kesälle Takapihan Tavernassa !

Huomenna mieluisia vieraita ja muuta kivaa, adios taas.


lauantai 5. elokuuta 2017

Elokuun ensimmäiset päivät


Ensimmäinen arkiviikko JL (jälkeen loman) alkaa olla finaalissa. Aikaiset aamuherätykset on taas selkäytimessä ja ne vain aikaistuvat jahka hevoset tulevat kotiin ja arki todella vyöryy päälle. Tämä on onneksi ollut vähän harjoittelua, Perikunnan vanhin painaa kesätöissä ja työaika on 8-14. Siitä puuttuvat vielä kaikki tallirutiinit ja muut velvoitteet, vain arkeen aina kuuluvat pakkoliikkeet hoidetaan, muuten ollaan semisti lomalla.

Ensi viikolla Norssi aloittaa syyslukukauden ja sitten pitääkin jo junailla. Kesätyöt jatkuvat vielä ensi viikon joten niitä tehdään koulupäivän jälkeen. Ja taas tarvitaan Äitiä kuskaamaan. Jotta tunnit täyttyvät, pitää tehdä yksi lauantaikin.

Kaupungin lukio aloittaa lukukauden 16.8. eli sitten alkaa todellinen aikataulushakki. Onneksi bussit liikennöivät sitten aivan normaalisti eivätkä parin tunnin välein.

Tämä viikko on siis lilluttu loman ja arjen välillä.
Säät ovat olleet vaihtelevat, on saatu lämpöä, valoa, kuultu ukkosen jyminää ja tänään rankkasadetta.
Lucifer -helteet ovat meillä pelkkiä uutisotsikoita, hyvä jos +20 on mittarista herunut.

Silti kirsikkasato on näin huima:




Näistä ei jää cocktaileihin koristeita eikä muutenkaan hillopurkkeihin pantavaa. Ihan olen seisaaltaan jaksanut syödä. Ensimmäiset omat kirsikat ikinä. Jännä vain, että tänä vuonna eivät räksät ole jakosilla, mikähän niillekin on tullut kun ei näy eikä oikein kuulukaan räksän räkätystä? Keväällä niitä oli kyllä ihan kamalasti.

Luumupuu pihtaa vieläkin, ei se kyllä kukkaakaan tehnyt.
Se onkin aivan erityinen juhla kun saan omista luumupuista joskus satoa kerätä ja säilöä. Kyseinen luumu on naapurista, vanhaa kantaa ja marjat pieniä ja makeita. Talon edesmennyt isäntä minulle taimen valikoi ja auttoi irroittamaan. Nyt se on pari vuotta meillä kasvanut vartta ja tuuhistunut. Ehkä jo ensi vuonna kukkii. Ja tekee satoa.

Tänään aloiteltiin ulkokanalassa vielä yhden ulkoilutarhan laittoa. Peetu piipahti kaupungissa treffeillä ja tuli takaisin varsin väsähtäneenä. Penneleitä odotetaan Kuusamon suunnalle myöhemmin syksyllä.

Vieläkään ei päästy grillin antimia syömään ulos, edelleen oli iso kattaus tupaan. Olisihan se kiva edes yksi ateria syödä ulkona takapihan tavernassa tällekin kesälle. Mutta ei tuo epävakaa sää hirveästi houkuta ja sisällä ei ole sääskiä.

Illan hyväksi lopuksi on kiva käväistä saunassa ja höpötellä Siskolikan kanssa huonoja juttuja saunan terassilla. Mitäpä sitä ihminen oikeastaan enempää tarvitseekaan?


Rouva kylpee




torstai 3. elokuuta 2017

Nää on niin näitä

Viimeisillä voimillaan roikkuu nälkäinen kaapin kahvassa
Nyt sitä evästä. Ja heti.

Puhelimen muistiin oli tallentunut tämmöiset ääritaiteelliset otokset. 

Ylemmissä kuvissa Alati Nälkäinen aka Felix roikkuu kynsineen kaapin kahvassa. Muroja ei ollut kupissa eikä latzista jäljellä edes hajua. On se rankkaa olla kissana Torpalla. Maan painovoima veti nälkäistä puoleensa vääjäämättä niin, että huolella manikyroidyt kynnet lipesivät ovenkahvasta ja koko kyseenalainen komeus lätkähti lattiaan niin että leukaheltta heilahti.

Semmoinen pantteri meillä.

Alakuvassa Tupaukko vanhaherra Napsteri. Kävi trimmauksessa lomamme aikana ja on nyt niin suittu ja kammattu, kuin suoraan kinkereihin menossa. Tuommoinen muikea ja hurskas ilme. 

Vaan tuonkin viattoman katseen takana palaa hurja hinku saada kuvaajan mussuttamasta vohvelista edes reunariekale. Jonka se kyllä taisikin saada, parempi se oli koirassa kuin minussa.

Päätän eläinystäväkatsauksen tällä kertaa tähän, lissee luvassa lähiaikoina.

Tui. T. Nasse



keskiviikko 2. elokuuta 2017

Sateessa


Palava rakkaus

Monta ihanan aurinkoista ja lämmintä päivää saatiin kotiintulon kunniaksi.
Tänäänkin oli hieno aamu, mutta heti kahdeksan jälkeen alkoi pilvimassa pakkaantua ja paksuuntua. Sitten se jämähti paikoilleen peittäen auringon ja sinisen taivaan kokonaan. Ja vähän yli.

Sadetta on saatu. Ei mitään raivoisia rankkasateita, tasaisen tylsää ropinaa koko harmaan päivän.
Eipähän tarvitse vedellä kasteluletkuja eikä retuuttaa kannuja. Olisi nimittäin tänään ollut kastelun tarvetta jos aurinkoiset säät olisivat jatkuneet.

Eilen pakkauduttiin iltapäivällä Hopianuoleen ja karautettiin Savonmualle. Mukaan lähti Perikunnan lisäksi Siskolikka ja Äitikulta. Uskaltauduin ihan sinne Mualiman navan kulmalle, piti yhdessä tietyssä kaupassa käydä. Onneksi nuo puhelimen karttasovellukset ovat fiksuja ja opastavat kohteeseen jopa savolaisuuden ytimessä. Äitikulta intoutui toisessa kaupassa sovittelemaan adidaksia ja tepastelee nyt tyytyväisenä uusissa tossuissaan. Ei kuulema kipeydy polvi eikä särje lonkkaa.

Selvittelin meidät ulos kaupungista ja seuraavaksi sukellettiin ikealaisuuteen. Perikunnan Nuorempi tarvitsi uuden petauspatjan ja pari muuta juttua.

Pyörähdettiin pakollinen tsekkauskierros myös hevostarvikemyymälään ja lähdettiin kotimatkalle. Tulihan siinä päivälle pituutta, mutta saatiin mitä tarvittiin.

Kaikki kukassa

Kotiinpalussa kivaa on ollut se, että nähdään kesän paras kukkaloisto. Myöhässä tullut kevät ja kolea kesä ovat hidastaneet kukkien tahtia. Viimeiset pionit kukkivat vielä, nuppujakin on. Niistä ei varmaan ole näiden sateiden jälkeen paljoa jäljellä, kerään huomenna loput surutta kotiin maljakoihin.

Tänä vuonna yllätyksiä on löytynyt valtavasti. En esimerkiksi tiennyt, että meillä on niin valtavan vahva harjaneilikkakattaus. Niitä löytyy aina uusista paikoista ja kaikki eri väreissä. Yhtään en ole itse tänne hankkinut, vanhoja peruja ovat. Toinen ihastus on Palava rakkaus, sitäkin löytyi tänä vuonna aivan uusi esiintymä ja ihan passeliin paikkaan. Luulin ko. paikan olleen ikuisesti menetetty rohtosuopayrtille mutta yllättäen tänä vuonna vanha kunnon saippuakukka hävisi taistelun ja katosi. Tilalle pompahti leimuavan punaiset kukinnot.

Toissatalven jäljiltä kuolleeksi julistettuja perennoja on noussut uudestaan henkiin. Kasvit ovat yllätyksiä täynnä.



Alkukesän kaivokseni ja istutukseni ovat lähteneet hyvin kasvuun. Pikkuisen on joku tuivio ruskistunut A-Katsomossa, pari kuunliljaa samalla osastolla näyttää närkästyneeltä, mutta kaikki muut näyttäisivät voivan hyvin. Kasvaneetkin ovat.

Kanadanruusuissa on elossa 2/3 ja kukkiakin meinaavat, nuppuja on. Ehkä minä sitten pystyn tekemään jonkinlaisen lajimäärityksen. Itoh -pionit ja tämän kesän uudet ruusut näyttävät nekin hyvinvoivilta ja jos säitä riitää, saadaan jokunen kukkanäytekin.

Tänään ihan vaan piipahdin aamulla Hankkijan taimipihalla ja mukaan tarttui kaksi nyyttiä. Oli jotain kampanjakasveja tullut ja minä pääsin ekana apajille. Horina aikaisesta linnusta ei ole ihan turhaa puhetta.

Elokuun lopulla pitää kuokkia muutama kasvi ylös ja kiikuttaa uusiin paikkoihin. Hommaa siis riittää jos vain nyt säitä olisi.

Ensin pitää kuitenkin siivota ja maalata talli ja aidata loppukesän laidunalueet. Paksut pojat pitää saada kotiin, ikävä jo on. Hyvällä laidunlomalla ne epatot ovat olleet, työtä ja lepoa on ollut molemmille sopivassa suhteessa. Otto on osoittanut esteponin elkeitä ja toimii maastossa kuin enkeli. Ponimies on entisellään ja kuulema täysin starttivalmis pikkuisiin kisoihin, kiemurakuvioihin ainakin.



Kanalian asukkaat ovat kasvaneet. Paljonhan niitä helttapäitä on, mutta vain kolme munii. Muut ovat taas lakossa eivätkä nuorimmat vielä ole aloittaneet. Jättikochpariskunta partioi pihalla ja rouva munii jonnekkin jemmaan. Uskon pihaan ilmestyneen siilin iloitsevan apajista ja pitävän tiedon sijainnista visusti omana tietonaan. Nimittäin yhtään munaa tai munankuortakaan ei ole löytynyt, jemman on siis oltava hyvä.

Tällä viikolla meinataan rakentaa yksi uusi ulkotarhan osasto niin, että tukkapäätkin pääsevät ulos.
Kanalakin on siivottava huolella, meinasin kalkkimaalilla hosua hirret vanhassa kanalassa. Uuden kuljetus ei ole vielä sovittu, sitä odotellessa kitostellaan vanhoja paikkoja kuntoon.

Hommaa riittää ja ensi viikolla vielä vähän lisää kun PK:n vanhemmalla alkaa koulu. Nuoremmalla vasta puolen kuun paikkeilla. Lukiokirjojen osto potenssiin kaksi, gnnnnh. IB-linjalla on isolta osalta täysin omat ja erityiset kirjansa, vain muutama viime lukuvuonna ostettu kirja kelpaa.

Näillä mennään viikkoa eteenpäin, toivottavasti huomenna sade taukoaa ja pääsen laidunhommiin.










sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Kotona




Kotiin on kiva tulla, olipa reissu pitkä tai lyhyt. Niin myös tällä kertaa, vaikka sekä keho, että mieli elävät vielä tovin espanjalaisittain rennosti.

Yölento ei todellakaan sovi minulle, koska en nuku silmällistäkään. Etenkin kun vieressäni puhkuu roimasti makeaa partavettä päälleen hölvännyt mieshenkilö kertaa kaksi. Pariskunnan jutut olivat äärimmäisen ärsyttäviä ja ehtivät moittia suunnilleen kaikki koneen matkustajat ennenkuin oltiin päästy kiitotien päähän. En nyt lähde avaamaan kärsimyksiäni enempää, mutta hammasta sai purra ja muistella käytöksen kultaisen kirjan oppeja.

Noh, kone oli onneksi etuajassa.

Iso-J:n uusi auto kuitattiin alle Tuusulasta ja haettiin Perikunta kyytiin Espoosta. Siellä oli pakko huilata vähän ennen kotimatkaa. Siskolikka lähti extempore mukaan, sairauslomalla kun voi niinkin tehdä.

Torpalla oltiin hyvissä ajoin ja aloitettiin kotoutuminen. Koirapojilta tuli riehakas vastaanotto ja kissatkin meidät noteerasivat. Kanat ovat kasvaneet ja välillä pitää oikein miettiä kuka on kuka. 

Hommia on riittävästi joten kaikki lomalla tankattu energia on tarpeen. Iso-J vetelee viimeistelijällä istutusjuttuja esiin ja minä olen kitkenyt sateisen kesän satoa eli vesiheinää niin, että yksi hanskapari alkaa olla finaalissa. Tänään siivoan kanalan.

Kuviakin otan, kunhan nyt ensin saan Espooseen unohtuneen kamerani tänne.

Nyt olisi korkea aika laahustaa hommiin. Onneksi pihalla tarkenee tänään shortseissa ja topissa, ihan kesävaatteissa siis.

Viimeiset pionit


torstai 27. heinäkuuta 2017

Viimeiset kuvat tällä kertaa


Nyt se alkaa olla loma finaalissa. Iltayöstä hankkiudutaan taksilla kentälle ja lento lähtee 02.15. Aamulla pitäisi olla Vantaan asfaltilla 7.40. Ainakaan vielä ei ole tullut tietoa myöhästymisestä.

Viimeiset päivät on käytetty erinäisiin hankintoihin ja muihin puuhasteluihin. Ylimmässä kuvassa on henkisen kotoutumiseni takia tuikitärkeää tuomista. Pesuaineita, voiteita, elintarvikkeita, kahvia ja semmoista. Hevosillekin on Polo mint -renkuloita, harvinaista herkkua.

Mitään järjellistä en nyt enää tässä vaiheessa lomaa keksi, laittelen muutaman kuvan tuohon alle ja jonkun rivin selventämään. Loma on todellakin tehnyt tehtävänsä, olo on rento ja levännyt. Nahka on ruskea ja iho kiittää auringosta ja suolaisesta meri-ilmastosta.


Monena iltana kun ollaan viety roskapussia basuraan, on nuuhkittu ilmaa aivan haltioituneena, jostain tulee ihana tuoksu mutta ei näy kuin vihreää. Perikunnan Nuorempi älysi kuitenkin mistä tuoksu tulee ja nappasi minulle oksan. Pikainen nettitiedustelu toi asiaan selvyyden, yön tuoksuja on Tuoksunuijakukka, cestrum nocturnum eli Dama de noche. Hyvällä tuurilla lähtee pistokkaasta ja semmoinen tuolla odottaa pakkaamista.



Aamun kahvi, jäisenä. Tänä aamuna tepastelin helmat heiluen rantaan ja pysähdyin aamukahville. Olen jo niin espanjalaistunut, että juon mielelläni kahvini con hielo, jäillä. Tilaan siis aivan tavallisen maitokahvin ja sen kaveriksi lasillisen jäitä. Liruttelen kahvit jäiden päälle ja hetken päästä kylmä ja piristävä juoma on valmis. Kätevää ja hyvää.

Juuri kun pääsin alas rantakadulle, nousi utu. Ranta oli lähes tyhjä ja kalastajat ahersivat aivan rannan tuntumassa pikkuveneineen. Miehet viskoivat jotain katiskan näköisiä rysiä mereen ja uittivat niitä siellä tovin, sitten nostivat ja ajoivat uudelleen laskupaikalle. Repeatilla muutaman tunnin. Kun kävin meressä kastautumassa, pikkukaloja piileksi veneen ja rantaviivan välissä.

En ole koskaan täällä kokenut niin rauhallista ranta-aamua kuin tänään. Äärimmäisen rentouttavaa.
Heti kun nousi tuuli, utupilvet hälvenivät ja rantaan valui auringonpalvojia. Hiljainen hetkeni oli ohi. 
Lojuin rannalla vielä useamman tunnin, hyvä kirja naulitsi paikoilleen. Vasta kolmen maissa lähdin taapertamaan ylämäkeen kotia kohti.

'

Kotimatkalla nappasin muutaman kuvan Lyijykukasta, siihen en ole aiemmin kiinnittänyt juurikaan huomiota. Vasta tänä vuonna jotenkin ymmärsin näkemäni ja ihastuin tuohon lempeän siniseen kasviin. Täällä on niin paljon räikeämpiä ja näkyvämpiä kasveja ja Lyijykukka jää vähän niiden varjoon. Se ei edes tuoksu.

Bongasin vielä yhden ihanan valkean hennon köynnöskasvin, se tuoksuu mielestäni. Mutta ne yksilöt jotka olen löytänyt, ovat niin korkeiden muurien päällä, ettei tämmöinen pätkä niitä yllä nuuskimaan saati oksia taittamaan. Pitää kevään reissulla perehtyä kasvistoon paremmin.




Pakkaamisen suhteen voidaan ottaa rennosti. Meillä oli ensin ihan normaali, perinteinen 'mitämahtuumihinkinlaukkuun' -pakkauspaniikki. Sitten pysähdyin ja otin luvun laukuista, niitä oli neljä. Minähän olin buukannut meille paluulennolle viisi matkalaukkua. Joten hiphei ja hurraa, meillä on vielä 20 kg tilaa tavaroille. Se oli iloinen yllätys. Pitää vain käydä ensin ostamassa yksi lisälaukku. Mahtuu kinkut ja juustot kyytiin.

Finnairin sivuilta selvisi kuitenkin uusi yllätys. Tai no, ärsyttävä ainakin. Meillä oli tullessa ruumassa 3 matkalaukkua. Matkavaraustiedoissani oli selkeästi näkyvillä, että olin maksanut KUUDESTA laukusta, eli siinä oli jo 3 x 20 € liikaa. Paluulennolle minulta on veloitettu KAHDEKSAN laukkua eli siinäkin on 3 x 20 € liikaa. Muistan kyllä kun manasin lisämatkatavaroita ostaessani systeemin pätkimistä ja se latautui moneen kertaan. Valitettavasti se on jokaisella latauksella  veloittanut luottokorttiani, prkl ! 

Ärsyttävä puhelu Finnairin neuvontaan varmisti asian, kortilta lähtenyt 120 € aivan turhaan. Minun pitää tehdä asiakaspalveluun reklamaatio ja vasta sen käsiteltyään voivat mahdollisesti hyvittää korttiani. 

Finnair vetää varmasti aina kotiin päin.

Mutta nyt ei sitä harmitella. Tässä on vielä ilta aikaa ja nälkäkin alkaisi kohta olla.
Passiflorankin bongasin alanaapurin muurilta.

Hasta pronto!



keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Helleaalto?



Eihän tuolla aaltoja isommin näkynyt mutta hellettä piisaa. Kipaistiin kylän kuululle Härkäkukkulalle kun kohdalle satuttiin.

Kyseessä on siis se iso musta Osbourne -viinatehtaan härkä josta on vähitellen kehittynyt symboli monelle Andalucian kaupungille. Niitä kylttejä oli alunperin ollut vähän kaikkialla,  mutta aika ja tuulet ovat tehneet tehtävänsä ja monet ovat jo kaatuneet/kaadettu.

Meille Toro on toiminut maamerkkinä kaikki nämä vuodet ja kiva oli osua suotuisalle paikalle josta sinne oli ketterä kipaista. En nyt viitsi tunnustaa, että ollaan puolisalaa kytistetty polun alkupaikkaa koko ajan ja vähän tyhmältä tuntui osua sinne vahingossa.

Okei, maisemat hienot ja meri aina yhtä ihana.
Nuo kuvassa norkoilevat heput eivät kuuluneet seurueeseemme, tuttuja olivat kuitenkin ja saivat siksi armon jäädä kuviin. Keskimmäisen talon edessä on vakiorantamme, Tropical Playa. Nykyisin se on Martin Beach. Silti puhutaan aina Juanin playasta koska entinen rantaisäntä Juan on herrasmies viimeisen päälle.

Huomenna aamulla otan riuskan mäkilähdön alamäkeen ja kirmaan rannalle viimeisen kerran tälle kesälle. Kotikylän rantaan en vie edes Leffeä, siellä on aivan liian kylmä ja aivan liian paljon sääskiä.


Aika on kulunut aivan käsittämätöntä vauhtia. Tuntuu kuin oltaisi tultu eilen, toisaalta tuntuu, että olisi asuttu täällä ikuisuus.

Mitään ihmeemmän hohdokasta ei ole värkkäilty. Ainoa hohtava aikaansaannokseni ovat Anticalilla ja etikalla pestyt pinnat, maisemaikkunat joista näkee taas läpi, pestyt tekstiilit (jopa osa matoista) ja kertaalleen ruopattu piha ja puutarha. Ruusut pitää vielä leikata huolella, elokuussa haukkovat helteessä happea ja toivottavasti ponnistavat uuteen nousuun syyskuun puolella.

Ansioteokseni voin laskea onnistuneen käynnin lentokentällä. Ensimmäisellä yrityksellä osuttiin oikeaan ränniin ja päädyttiin lyhytaikaiseen parkkiin. Saatiin Nemppakuoma kyytiin ja päästiin kertapolkaisulla pois kentän kiemuroista aina Marbellaan saakka. Ainoa ongelma meille tuli kun ei älytty miten ihmiset pääsevät parkkialueelta vastaanottoaulaan. Pari turhaa ketunlenkkiä piti harppoa kunnes löydettiin sinne minne pitikin. Jatkossa osataan kyllä.

Ajokilometrejä on kertynyt mukavasti ja osaan jo suunnistaa aika hyvin. Tiedän jo mistä ympyrästä pitää poistua päästäkseen paikkaan A tai paikkaan T. Pikkuisen pakkaa yrittävät sekoittaa maanantaina alkaneet paikalliset tietyöt, onneksi ne eivät pääse täyteen vauhtiin meidän täällä oloaikanamme.

Hämmästyksekseni liikenne täällä ei olekaan niin armotonta peliä kuin luulin, mielessä ovat muistot Rooman ja Napolin liikenteestä, siellä on viidakko ja viidakon lait. Täällä on erittäin ok näpäyttää hätävilkut päälle ja tuumata tovi. Tietysti pitää älytä ennakoida, katsoa taakse ja vasemmalle ja vähän joka puolelle, silti pitää uskaltaa painaa myös kaasua.






Yhtenä päivänä painettiin kaasua ja lähdettiin sisämaahan päin, Viveros Guzmanin puutarhalle. Oli kyllä wörtti (worth, vale la pena). Kaikki huikeat esillepanot, kasvit, puut, koristeet, ruukut, kaluseet, tarvikkeet, puut... oijoi.

Hintataso on täällä tietysti ihan omaa luokkaansa, ovathan palmut, bougainvilleat, oliivipuut, oleanterit ja hibiscukset omalla vyöhykkeellään, eivät tuontitavaraa. Pysyin lujana, kunnes retkahdin Lyijykukan edessä. Ponteva taimi 3,95. Se oli pakko ostaa. Reilu metri pensastunutta kiinanruusua maksoi 16 € ja pelargoniat euron. Tuo ihana lyijykukka, Plumbago on kotimaassa harvoin saatavilla eikä se siellä ruukussa sinnittele kummoiseksi huitukaksi. Täällä se röyhyää ja ryöppyää muurien yli lähes yhtä vahvana kuin Bougainvillea.


Maailman söpöimmät linnunpöntöt 


Viherseinä

Tämä minulle, por favor.

Iso-J ja Perikunnan Nuorempi saivat suunnilleen tukasta raahata minut pois ja leuka maailman epäreiluudesta väpättäen istuin autoon. Olisi niin ihana tehdä tänne pihaa tai vaihtoehtoisesti saada tämä tarjonta menestymään Suomessa. Kaikkea ei kuitenkaan saa ja ihana onkin tietää, että mahdollisuuksia on maailma täynnä.

Täällä on kuivaa ja kuumaa eikä sitä jatkuvan sateen kotikesässä aina tajua.

Guzmannilta suunnistettiin melko lähelle, Mondan kylään. Siellä kohteena oli Mondan linnoitus. Se on kuulema tuttu niille, jotka katsoivat viime kaudella Vain elämää -musiikkiohjelmaa, minä en. Mutta linna on hieno! Ajettiin sinne lähes pystysuoraa nousua mutta sitkeästi jaksoi volkkari tikistää perille saakka.

Ihan pokkana marssittiin sisään hotellina ja juhlatilana toimivaan linnoitukseen. Hissi vei meidät ylös asti ihailemaan maisemia ja fiilistelemään eleganttia tunnelmaa. Pikkuisen teki mieli jäädä sinne istumaan iltapäivätapaksille, kenties jopa yöksi. Onpahan varma lähikohde tiedossa jos pienen irtioton tahtoo. Ja kyllä tahtoo!






Sunnuntaina jouduttiin kamppailemaan taas rantaruuhkissa, turisteja vyöryy sisämaasta järjetöntä tahtia eikä ilman varauksia ole asiaa rantaan. Parkkipaikkaa sieltä ei saa seuraavaan kuukauteen.

Vasta kolmannelta rannalta löytyi kaksi petiä ja niissä köllöteltiin Perikunnan Vanhemman kanssa ahkeran työpäivän verran.

Tänään ajettiin iltapäivällä Marbellaan ja napattiin Nemppakuoma kyytiin. Tepasteltiin tovi Puerto Banuksen kivalla keskusaukiolla käsityöläistoria ihastellen. Muutama kiva tuliainen löytyi, Äitikulta saa marokkolaiset nahkatohvelit. Olen omiani täällä tuulettanut parvekkeella, haisevat oikein autenttisesti navetalle. Kahdessa viikossa tuulettuvat siihen kuntoon, että voi sisätiloissa säilyttää. Mutta ovat kyllä maailman ihanimmat jalassa. Minulla on yhdet kotona Torpalla, tänne taidan jättää nämä uudet. Tai sitten vien nämäkin ahneuksissani kotiin.

Hyväksi lopuksi ihmeteltiin luksusmerkkien lastenvaatemallistoja, mm. Chloella on aivan ihania syystakkeja pienille, Armanista ja Hugo Bossista puhumattakaan. Hintalappuja ei niillä ständeillä toinna käännellä, etenkin jos kärsii verenpainevaivoista. Mutta ihania ne ovat.

Yhdelle tulevaisuuden tähdelle ostin kuitenkin ökyhienon tutin ja tuttiketjun. Ihan vaan koska ne olivat niin hienot. Ja sukupuolineutraalit.

Nyt minä köllähdän vielä yhden pokkarin kanssa petiin ja valmistaudun rantapäivään. Minulle on luvassa aivan varma helleaalto enkä pane pahakseni Välimeren vilvoittavia märempiä aaltojakaan.

Hasta pronto!