sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Parasta aikaa, toinen adventti



Heihoi, näin sitä  mennään vinhaa vauhtia joulukuuta eteen päin. Toinen adventtikynttilä sai liekkinsä.

Viikonloppu on ollut talvinen ja nyt maisema on jopa perin jouluinen. Kovasti paljon toivon, että perjantaina ja tänään taivaan syytämä lumi olisi pysyväluontoista. Lauantaina oltiin komeasti plussalla, mutta onneksi lumet eivät silloinkaan sulaneet. Kaikkineen lunta on hevoselle polveen eli suunnilleen 30 cm. Oton polvesta otettiin arvio.

Otolla tuli tänään ekat 365 päivää täyteen ja saman verran on oltu ilman suomenhevostammaa.
Vuodessa Otto on oppinut asettelemaan kinttunsa niin, että uusia hokinpolkemia ja muita nitkahduksia ei ole tullut *kopkop ohimoon hakkaa hän*. En tiennytkään, että elämä voi olla näin helppoa kun hevosista kumpikaan ei kärsi läheisriippuvaisuudesta. Toki tarhaan yksin jäänyt vahtii silmä kovana tallin, kentän ja pellon tapahtumia ja ainakin Ponimies kiljuu perään jos toinen katoaa kokonaan. Pelko siitä, että toisen suuhun tungetaan kulman takana porkkanoita ja muita herkkuja on paha.



Jos on nättiä ulkona sinisen hetken aikaan, nättiä on sisälläkin kun ensimmäiset joulukukat ovat päkistäneet nuppunsa auki ja vieno hyasintin tuoksu leijuu nenään. Minun jouluni ei paljon muuta tarvitsekaan, kukat ja valot riittävät. On kieltämättä aika ylellistä kahlata puhtaassa lumessa kun suuri osa Suomesta lilluu märkänä ja mustana. 

Helleborusta eli jouluruusua en ole vielä hankkinut, minulle tulee siitä armottoman vuotava nokka ja ainoa järkevä sijoituspaikka onkin etukuisti. Loppusijoituspaikka näille löytyy kukkapenkeistä, niin myös Helleborukselle, pääsee omiensa joukkoon.






Alkavalla viikolla meinasin ottaa joululaatikot työn alle, sittenpä olisivat nekin tehtynä. Piparit paistetaan varmaankin vasta viimeisenä, siihen asti mennään marketin pipareilla jotka kieltämättä hyviä ovat nekin. Ensi viikolla käyn munataksillakin kärkkymässä tilaustani. Piirakat on tilattu myös ja osa lautasliinoista silitetty. 

Ja samalla muistan, että joulukortit on lähettämättä, osa hankkimatta.
Yritin kyllä joulumarkkinoilta lauantaina löytää kivoja mutta tarjonta oli vähäinen, oikeasti täysin olematon. Ilmeisesti joulukortti ei ole enää trendikäs. Nyt esillä oli hirmuisesti tarvikkeita jouluasetelmien tekoon.

Kiva oli kuitenkin huomata markkinoilla, että ihmisiä oli paljon ja kaikilla tuntui olevan kantamuksia. Jospa se lamassa rypeminen olisi nyt ohi.

Niistä jouluasetelmista, minä olen ihan kauhean iloinen kun älysin mennä kerrankin metsään ennen lunta, sain sammalta näitä asetelmia varten. Eivät nuo minusta enää kaipaa mitään lisää.



Sain ensimmäisen joululahjani, Perikunnan Nuorin sijoitti eräällä kojulla roponsa kiekurasydämeen, nyt on kiva tulla kotiin. Tai ainahan tänne tulee mielellään, nyt on ihan spesiaalikivaa.

Mukavaa viikkoa, missä lienetkin !

perjantai 8. joulukuuta 2017

Pyrypäivää



Tuulee niin, että kanalan töyhtöhyypilläkin meni tupeet sekaisin. Huomaan myös, että pitää ennen jouluvieraita kylvettää tämän osaston tyypit, aika kauheassa sotkussa näyttävät frisyyrit olevan, ei näytä hyvältä joulukuvissa tuommoinen sutipää.

Oikeasti, aamuyöllä alkoi etelän suunnasta ulvoa tuuli ja kuuntelin sitä vajaan tunnin verran kunnes herätys kilkatti. Paketoin hepat ja mietin miten voisin naulata heinät paikoilleen. Ponit oivalsivat oitis, että kun parkkeeraavat ahterit tuultapäin, suojaavat samalla heiniä pahimmilta puuskilta. Että mikäpä minä olen hevosta neuvomaan.

En tiedä paljonko lunta on tullut sillä se on kinostunut täysin mielivaltaisesti. Yhdessä kohtaa on traktorin jäljiltä sileä kohta, rappujen edessä puolimetrinen tiukaksi pakkautunut kinos.

Liikenteessä keli oli tosi paha. Kahva edellä menin useammastakin ympyrästä ja rampista läpi, onneksi mitään ei sattunut. Ohituskaistalle ei tehnyt mieli mennä, sielläkin oli valtavat vallit kinostunutta lunta. Onneksi ei ollut kiire mihinkään. Kaverilla oli lähtenyt hevostraikun vetoauto puskemaan vinoon, onneksi oli moottoritien kohdalla ja tilaa ympärillä oikaista kuljetus eikä kyyditetettäväkään saanut hepulia kopissa. Hirvittäviä tuommoiset tilanteet aina on.




Pyrypäivä tarkoittaa ainakin meillä aina hepulipäivää sisäelikoilla. Edellisissä kuvissa Setäkissat seuraavat tyrmistyneinä Elmon hulluuskohtauksia. Siinä oli matot rutussa ja välillä katti kyljellään kun otti kurvit vähän turhan kovalla tilannenopeudella. Yhden kerran Elmo liukui kyljellään kohti halkopyttyä, toisella kertaa keilasi Lellulta jalat alta. Kauhea hämminki yhden kattihuligaanin takia. Yläkerrassa peikonlehti sai kyytiä ja murateista lähtivät taatusti kaikki kuivat lehdet yhdellä läpijuoksulla.

Setäkissat vetäytyivät keinutuoliin turvaan ja kohta kaahari tavattiin hanskojen ja lapasten seasta nukkumasta väsyneen mutta ah niin kaikkensa antaneen onnellista unta.

Illasta saimme joulumarkkinavieraita ja lauantain ohjelmaan kuuluu meillä visiitti joulumarkkinoille. Olipa kiva ajan kanssa rupatella niitä ja näitä ja kissanpäitä mukavien ihmisten kanssa. Pikkuisen minua kuumotti kohdata granaattiomena siementen toivossa, mutta niin vain sain hedelmän sievästi auki ja oli helppoa kopistella siemenet salaattiin. On se Youtube vaan vallan mainio oppimateriaalin lähde, tässä linkki.

Ehkä minä uskallan aloittaa villasukan kutomisen, onhan Youtube kaikentietävä apuri.

Nyt meinaan kurkata Netflixin uutuuksia, ainakin The Crownin uusi kausi lienee nähtävissä.
Mukavaa viikonloppua, missä lienetkin!


PeeÄääs: Torppa surffaa kerrankin samalla vuosikymmenellä trendien kanssa. Meilläkin on tonttuovi ja huonekuusi, jopa samassa kuvassa. Vähän tuo kuparijuttu mietityttää, minä kun olen tottunut kuparisesta lähinnä hörppimään Moscow Mulea tai heittämään löylyä. Niin ne ajat muuttuvat.

torstai 7. joulukuuta 2017

Kirkonkellojen aikaan



Itsenäisyyspäivänä valoisa aika on lyhyt. Sää oli kyllä hieno, jopa aurinko pilkahti.
Sininen hetki on lyhyt ja pimeä pitkä. Koirapojat vahtasivat ikkunassa kun kirkolta päin alkoi kuulua kellojen ääni, hieno tapa jonka toivoisin toistuvan vuosittain itsenäisyyspäivänä.

Kuudelta syttyivät myös ruokapöydän kynttilät ja kuplat poreilivat laseissa. Tämän fiinimpää juhlaa ei osaa kaivata, riittää että ollaan kaikki paikalla.

Iltatallin jälkeen oli mukava parkkeerata televiissorin ääreen ja katsoa miten muualla juhlittiin. Maailmalla Suomen juhla huomioitiin hienosti valaisemalla merkittäviä kohteita sinivalkoisiksi ja Helsinki oli panostanut todella paljon, valaistut 100 lippua olivat todella kaunis näky.

Linnan juhlien pukuparaati oli tapansa mukaan näyttävä, onneksi tänä vuonna vältyttiin pahimmilta ylilyönneiltä. Ilmeisesti juhlapukeutumiseen aletaan vähitellen oikeasti panostaa eikä kaikkea kiiltävää ripusteta esille. Pidin aivan valtavan paljon ensimmäisen naisen asusta, kielot olivat piste iin päälle.

Pitihän ne Linnan jatkotkin katsoa, Remu on loistava ukko joka istualtaankin saa tunnelman kattoon ja kädet ylös.

Tästä on hyvä jatkaa, mukavaa pätkäviikon loppuosaa!




keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Kiitos



Kiitos itsenäisyydestä, 
kielestä, kulttuurista, 
vapaudesta, tasa-arvosta, 
äänioikeudesta, koulutuksesta. 
Satavuotias Suomi on hieno maa,

kiitollisena

Hirnakka ja Torpan väki


tiistai 5. joulukuuta 2017

Tupaukko, paras ukko





Rakas Nasse, vanha kunnon vispiläkinttu täyttää tänään kunnioitettavat 12 vuotta.
Kunto on edelleen mainio ja oikeastaan ainoat vaivat matkan varrella ovat olleet lievät eturauhasvaivat ja nuorempana sisäänkasvaneen ripsen aiheuttamat silmämurheet.

Nassen matkaan on mahtunut paljon.
Siitä kun se pienenä pennunpullukkana taapersi Espoonlahden rantakalliolla, juoksi kerjäämään rapsutuksia nykyisin istuvalta Presidentiltä (joka istui salatupakalla samalla kalliolla kuin minäkin) ja touhusi rantavedessä sorsien seassa, sitten juostiin rantahiekassa hullunkyyryä ja koko rundi alusta.

Monet kilometrit Nasse on hölkännyt maneesissa ja kentällä hevosen perässä tai istunut maneesin katsomossa, milloin viltin päällä, milloin erään kouluratsastusvalmentajan toppaliivin sisällä.

Torpalle muutti vahtikoira joka herkeämättä seurasi perhettä sisään ja ulos. Ensimmäisenä sadepäivänä koira makasi aivan tiedottomana tuolissa, vihdoin koko porukka oli saman katon alla eikä levällään pitkin tiluksia. Nasselle tuli jonniinlainen työuupumus, polkuanturatkin olivat aivan turvoksissa kaikesta kipittämisestä, laihtuikin ressukka ennen kuin tajuttiin, miten rankkaa uuden kodin vahtiminen koiralle olikaan.









Nassemaisteri palasi näyttelykehiin siirtyessään veteraaniluokkaan, pokkasi mokoma kahdeksantena synttärinään Pohjoismaiden veteraanivoittajan tittelin.

Koska pelkkien adjektiivien luettelu olisi kökköä, lataan tähän kuvia vuosien varrelta.





































Karvainen kullanmurumme on aina ollut äärimmäisen korrekti käytökseltään. Ei se riehu eikä räyhää.  Kurivajetta ei ole oikeastaan ollenkaan. Haukkuu tietysti pihaantulijat niinkuin pitääkin, mutta muuten on arvokas, ukkona syntynyt vanha sielu. 

Ainoa konflikti joka täällä on vuosien varrella ollut, oli koirien kärhämä teini-ikäisen Peetun kanssa. Kaksi vahvaa terrieriä on yhdessä joko toimiva tai ei-toimiva kombo. Joten Nasse muutti mummolan rauhaan vahtimestariksi. Siitä palasi koirarauha Torpan mäelle ja hyvin on rauha pitänyt.

Olemme kaikki huikean kiitollisia Nassen kotikennelille tästä kultakimpaleesta ja 
toivomme Nasselle monia vuosia ! 

Ettei totuus unohtuisi