maanantai 12. helmikuuta 2018

Asialliset hommat hoidetaan

Sarjahukuttaja Elmo
Tämä on ollut yksi elämäni kummallisimmista viikoista. Ipanan kanssa ollaan pidetty Torppaa asuttuna ja jokaikinen päivä jompikumpi meistä on todennut ääneen, kuinka outoa tämä onkaan. Juuri nyt kun alamme tottua hiljaiseen elämäämme, ne päivät käyvätkin vähiin. Loppuviikosta Iso-J rymistelee taas pirttiin.

Tässä onkin pikkuisen hommia tehtävänä ennenkuin hän laskeutuu kotimaan kamaralle. Meillä on nimittäin pari projektia täällä kesken, tuvassa on kolmiotikkaat keskellä lattiaa, herraväen kristallit ruokapöydällä ja kaikki on muutenkin vähän vinksinvonksin. Onneksi on aikaa saattaa aloitetut hosumiset projektit loppuun ja asetella lasit kaappiin. Ja vähän siivota muutenkin.

Viikonloppuna täällä näytti vielä hurjemmalta kun riipaistiin kaikki verhot tuvan ikkunoista pois ja pyykkiin.
Yhtenä iltana
Iltaisin olen kaivautunut telkkarihuoneen sohvaan ja keskittynyt kerrankin katsomaan televiissorin antia. HBO on kolmikirjaiminen laatua lupaava kirjainyhdistelmä. Edellinen suosikkini oli Little Big Lies ja uusin (kesken vielä) on The Handmaid's Tale. Vielä on monta jaksoa katsomatta ja pari muutakin sarjaa olen sieltä löytänyt. Nyt en ole kurkannut Netflixin antia ensinkään, minulla oli missiona katsoa tämä Margaret Atwoodin romaaniin perustuva tarina.

Elävissä kuvissakin käytiin, Veljeni Vartija on nyt nähty. Ei se nyt niin huono ollut ja Antti Holma on aina aivan yliveto.

Jokaikinen ilta, jolloin jysäytän pyrstöni sohvaan, sujuu saman kaavan mukaan. Lellu tietysti parkkeeraa sohvan toiseen päähän, mutta kissojen dramaattinen sisäänmarssi on huvittava. Ensin kipittää Elmo, se änkeää niskaan tai vatsalle hyrisemään.
Seuraavana tulee Felix joka syvästi Elmon itsevaltaista käytöstä paheksuen asettelee pulskan ahterinsa jollekin vapaalle tasolle, mieluummin jaloilleni.
Kolmantena purjehtii häntä pulloharjana Oscar. Se ei tule syliin vaan asettuu paheksumaan sellaiseen kohtaan yläkerran portaikkoa josta voi viskata pahaa silmää suoraan minuun.

Ja nehän paheksuvat sitä, että kehtaan lojua aivan väärässä paikassa ja he joutuvat tulemaan lämpimämmästä tuvasta viileämpään päähän taloa.
Ylimpään kuvaan viitaten, Elmo pitää leluhiirille uimakoulua Lellun vesikupissa. Ei sellaista päivää ole, jolloin koiran vesikuppi olisi hiirivapaa.

HBO:n syrjäyttämä 
Toinen HBO:n syrjäyttämä 
Lopullinen ratkaisu? 
Hejaheja!
Tämmöistä tänne, taas yhtä talvista viikkoa aloitellaan.
Pakkaset laantuivat ja 'yllättäen' taivaalta on puhaltanut lunta. Kohtalon oikusta heräsin lauantaiaamuna hirvittävään, jäytävään noidannuoleen joka kalvoi selkääni. Lumityöt ja noidannuoli ovat sangen haastava kombinaatio joten Perikunnan Nuorin on pukannut kolaa. Tänään oli ensimmäinen päivä jolloin sain itse tehtyä tallityöt, nyt alkaa helpottaa. Tosin tänään päivällä vasen kinttu meni ihan puujalaksi, en tohtinut edes kauppareissulle lähteä.

Siitä tulikin semmoinen ikävä de-ja-vú -tunne, raahasin kinttua perässä ja muistin monet tuskaiset selkävaivojen ja kipulääkkeiden täyteiset vuodet.

Jahka tästä tokenen, ryhdyn taas harjoittamaan jonkinlaista liikuntaa. Iso-J on laittanut päivittäin kuvia lenkkimaastoistaan ja sehän on antanut inspiraatiota. Tietäen alueen korkeuserot, aion ottaa välimeren keväästä kaiken irti ja pistää kuntokuurilleni lentävän lähdon.

Nyt liihottelen raahaudun iltatalliin ja sitten onkin jokailtaisen kissojen protestimarssin aika!

Pikkuisen isompi kuin Plantagenissa 
Mantelipuu kukkii nyt

Siellähän se, lomakoti.
PeeÄäs: Perikunnan Vanhin on varsin sujuvasti solahtanut kouluarkeen. Kovasti paljon tuntuu kotitehtäviä olevan ja vielä enemmän tuntuu olevan vapaa-ajan aktiviteettia. Meillä oli Iso-J:n kanssa kriisilinja auki kun napero oli viettämässä rantsussa kaverinsa synttäreitä, oli lauantai-iltana vielä kello 01 kulun päällä. Oijoi. Hyvin kaikki oli mennyt ja kyyti kotiin toimi hyvin. Silti, kuumottaahan se.


torstai 8. helmikuuta 2018

Suuri ja mahtava...


... on Välimeri, ainakin pikkukoiran mielestä. Laittaisin videonkin (jos osaisin) jossa Peetu yrittää estää maahanpyrkivien välimerellisten aaltojen rantaanpääsyn. Tyhjää näyttää olevan rannoilla. Poissa ovat aurinkovarjot, lepotuolit ja riippukeinut. En bongannut videosta yhtään paidatonta rantalentispoikaa. Höh.

Talvi se jatkuu täälläkin. Tasaisen kylmä pakkasviikko on ollut. Ei mitään 'hirmupakkasia' eikä 'superpyryjä' mutta pelkkä -15° yhdistettynä vilpoisaan koillistuuleen tuntuu todella pistävältä. Hevoset seisovat persaus huurussa pyllyt tuulta päin ja mussuttavat hieman isompia heinäkasojaan.

Tänään olisi vakaa aikomukseni juoksuttaa kumpainenkin pölhö ihan yksin ja itse. Huomenna niillä on jumppapäivä ja mikäli sää sallii, lauantaina kurvailen kentällä sitten vuorostani minä. Onneksi ei ole kuvaajia paikalla, saan ihan rauhassa hytkyä perunasäkkinä.

Latauksessa

Kylmä talvinen tuuli on aiheuttanut sen, että vanha hirsitalo on läpituulettunut varsin tehokkaasti. Tänään tuvassa oli aamulla enää semmoiset +17° joten tämä päivän ensimmäinen puolisko on mennyt halkoja kärrätessä ja kantaessa. Kissat tulivat aivan hulluiksi viileydestä. Ne viettävät yönsä (yörauha se on oltava) takaeteisessä ja lojuvat saunan lauteilla. Siellä lämpöisellä laattalattialla köllittyään ne ovat ärsyttävän virkeitä ja kun talon puolella on viileää, ne pistävät lihakset lämpimiksi armottomalla rallilla.

Samassa tahdissa kuin kissojen vauhti kiihtyy, minun verenpaineeni kohoaa. Ne ovat aivan mahdottomia. Tasaisin väliajoin kuuluu jostain päin taloa tömähdyksiä ja mätkähdyksiä, onneksi ei ainakaan toistaiseksi kilinää tai rysähdyksiä jotka kertoisivat aineellisista vahingoista.

Pahin kaikista on tömisevätassuinen Oscar. Mokoma roisto.

Tälle päivälle on lämmityksen lisäksi vähän tavarankuskausta, satula lähtee myyntiin ja toinen tulee tilalle. Toki pari muutakin hommaa hoituu samoilla ajamisilla. Vielä tässä on totuttelemista nopeisiin ruokaostoskeikkoihin, pieniin ostoksiin ja hiljaiseloon. Pyykkiäkin on äkkiä 50 % vähemmän.

Mitenköhän sitä tottuu siihen, että Perikunta joskus muuttaa kokonaan omiin huusholleihinsa ja meitä jää tänne vain kaksi? Ratkaisu tyhjän pesän syndroomaan löytyy varmasti, lisää kissoja ja ehkä se mopsi.

Nähdään taas!

maanantai 5. helmikuuta 2018

Kylmästä lämpimään



Viikonloppuna kohotettiin vielä kerran maljat täysi-ikäiselle Perikunnan vanhimmalle. Läsnä skoolasi tällä kertaa myös Nemppa. Iltahan oli vallan rattoisa ja myöhään meni. Mutta kiva oli taas nähdä ja maailmakin parani kummasti. 

Islannille kilistettiin myös, sinne on kyllä lähdettävä vielä uudelleen. Mokoma pieni saarenpahanen kun niin vahvan vaikutuksen tekee.


Sunnuntaina oli aika pakata laukkuja ja autoa. Kuvassa näkyy Peetun överisuuri lentohäkki. 
Olihan se vähän vaikeaa miettiä mitä pakata mukaan, ensimmäiseksi matkalaukkuun sullottiin kuitenkin ratsastussaappaat ja muut harrastaessa tarvittavat vaatteet. Koulukirjatkin mahtuivat kyytiin.

Samaan aikaan kentällä Ponimies verrytteli kahden päivän tehotreeneissään, nyt kentällä oli esteitä ! Meillä kävi niin peikkomainen tuuri, että auraus osui kerrankin oikeaan aikaan, sitten satoi ihan vähän lunta ja kenttä on nyt todella hyväkuntoinen. Se osoittautui itse asiassa niin hyväksi, että esteiden kasaaminen oli suorastaan velvollisuus. Ja ilo, myös Ponimiehelle. Se puhkui ja puhalsi ja hyppäsi ja hymy oli korviin asti. Hyppyhetken jälkeen kävivät vielä käppäilemässä tienvarressa.

Otto seisoi portilla ja katseli kauniisti, ei hillunut eikä kiljunut. Toki Ottokin pääsi aurinkoiselle kentälle kurvailemaan, edellisen päivän laukkatreenien päälle oli hyvä ottaa letkeämpää liikuntaa. Nythän Otto jää väistämättä kevyemmälle käytölle reiluksi kuukaudeksi. 




Ponimiehen loittonevaa ahteria ällistelivät myös pikkupojat. Sitten Elmo simahti Tohtori Koiran korvienputsaukseen. Peetu aivan selvästi tajusi, että nyt tuli lähtö myös hänelle. Peetu ei todellakaan nauti matkustamisesta, en ole ihan selvillä mikä sen aiheuttaa. Häkissä kökötti pieni ja läähättävä, varsin hermostunut pikkukoira. Ei auta, pakko oli lämäistä luukku kiinni ja niin auton perävalot loittonivat ja kaarsivat pihasta pois.

Meni roskia silmiin.



Koti on tuntunut kaikkien lähdettyä isolta ja kolkolta. Emme me, Lellu, minä ja Perikunnan nuorin kykene taloa täyttämään. Illalla istahdin pitkästä aikaa telkkahuoneen sohvalle ja jäin katsomaan telsun antia. Niin oli outo tilanne, että unohdin syödä tilaisuutta varten varaamani jäätelöt.

Lellu seurasi kuin hai laivaa ja  selvästi yritti ymmärtää tapahtunutta.


Loput kuvat ovatkin perheen WhatsApp -ryhmästä.
Enhän minä saanut unta, valvoin ja yritin nukkua ja käänsin kylkeä ja mietin, onko kaikki varmasti matkalaisilla mukana. Sitten pimeydessä välähti puhelimen näyttö, ajassa 3.44 sain kuvan Peetusta lähtökuopissa Espoosta lentokentälle.

Ja niinhän ne vähäiset unenrippeet kaikkosivat kun viestiteltiin kuulumisia koko matkan kentälle saakka. 
03:44
Muuminaama

Check-in
Peetun jymyiso häkki sai kiitosta, kerrankin oli koiralle kunnolla tilaa liikkua. Peetu tosin ei häkkiään arvostanut ja koirien odotustilaan jouduttuaan sieltä kuului ponnekas räksytys. Ei tiedetä haukkuiko Peetu mahdolliset matkakaverinsa vai hyvästit talvelle. Enää ei tassuja palella eikä köli jäädy.

Seuraava viesti tulikin aamupäivällä, koiran häkin piti meidän saamiemme tietojen mukaan tulla matkatavararemmille ennen matkalaukkuja. Kun ei tullut, pelkäsimme Peetun olevan väärin lastattuna matkalla Delhiin tai johonkin muuhun Malagaa eksoottisempaan paikkaan. Lopulta häkki oli purjehtinut hihnaa pitkin odottajien luo ja häkissä tuttu läähättävä pikkukoira, ihan hengissä ja ehjänä.

Vettä oli ryystänyt kokonaisen pullollisen verran. On se rankkaa olla reissussa.
Lämmintäkin oli, reilut kymmenen plussalla -ja aurinko paistoi sielläkin. Kyllä se täällä meilläkin paistoi niin täydellä teholla, että kaipasin aurinkolasejani.

Aeropuerto

Talolle olivat päässeet hyvässä järjestyksessä. Kunnes Iso-J huomasi unohtaneensa lentolaukkunsa taksin takapenkille. Juuri siinä lentolaukussa oli tietysti läppärit ja lompakot, passi ja kalenterit, pankin tunnusluvut sun muut.

Saamiensa ohjeiden mukaan kaahasivat takaisin kentälle ja samainen taksi olikin sinne juuri saapunut. Lentolaukku löytyi ja kaikki oli taas kunnossa.

Laukkuepisodin jälkeen Pikkukoira pääsi ostoksille, piti aloittaa tarvikehankinnoista ja ensimmäinen ostospaikka oli iso eläintarvike- ja ruokakauppa. Kuvassa kurvaillaan Autoviaa pitkin takaisin kotikulmille.

Kaikkien käänteiden jälkeen oli mukava saada kuva, jossa pikkukoirakin köllötteli lähiravintolamme terassilla. Hyväkäytöksiset pikkukoirat ovat tervetulleita ja niille on usein oma keksipurkki ja pino juomakuppeja ravintolan sivupöydällä.

Peetu lähti ravintolaan

Jotenkin minusta tuntuu, että Peetu ei enää pahalla muistele automatkoja, lentoa eikä muutakaan kokemaansa kurjuutta. Olot taitavat nyt olla kohdillaan eikä kölikään jäädy hangessa tarpoessa.

Pikkuisen haikeana katsoin pihalla sen tekemiä polkuja ja mietin miten monesti se humpsahti pehmeään lumeen sopivaa pyllistyspaikkaa etsiessään. Ikävähän tuota pikkuista tulee, ei voi mitään. Onneksi reilun kolmen viikon päästä pääsen omin silmin näkemään miten kivaa on olla Uunona Epsanjassa.

Torpalla on hiljaista ja Lellu on nyt ylennetty tallikoiraksi, pitäähän minulla olla joku jolle puhua, hevosten lisäksi. Nythän meidän onkin jo aika lähteä ottamaan hevosia sisään.

Kyllä tämä uusi tilanne vaatii totuttelemista.

Kämpillä
PeeÄäs: ällistyneenä huomaan, että rahapuu todellakin kukkii! Milloinkohan on sadonkorjuun aika? Sen takana sitruunapuu näyttää puskevan hedelmää. Ei se näemmä kuollutkaan tekemiini 'muotoleikkauksiin'.

torstai 1. helmikuuta 2018

Minun kaupunkini

Sain kivan kotikaupunki -haasteen Titalta, Unelmia ruusuista -blogistilta. Mikäli pidät omaa blogia, nappaa tästä haaste mukaasi. Kerro alkuperäinen haastaja eli Tita. Käy kertomassa Titan blogin kommenteissa tehneesi haasteen.

Tämmöinen on joen kaupunki, Joensuu


Joensuun perusti tsaari Nikolai II vuonna 1848 ja tänä vuonna kuulema juhlitaan kaupungin 170-vuotista historiaa. Onhan täällä asuttu jo kivikaudella eli ihan tuoreesta asuinpaikasta ei ole kyse. Lähinnä täällä on kai liikkunut sittemmin metsästäjiä ja kalastajia, Pielisjokea pitkin on ollut hyvä uittaa tavaraa Saimaan vesistöön ja sitä kautta merelle saakka.

Mitäpä Joensuu on? Äkkinäinen saattaisi sanoa, että hirmu tylsä ruutukaavakeskusta, kolmikerroksisia tavallisia lättänätaloja ja paljon puita. No joo, on sitäkin mutta vielä paljon muutakin.

Minun Joensuuni on mukavan kokoinen, perusturvallinen pikkukaupunki, asukkaita kuntaliitosten jälkeen rapiat 70000. Katukuvassa on ainakin talvisin tiuhassa nuorta naamaa, itä-Suomen yliopisto ja monet kampukset, Karelia -ammattikorkeakoulu ja monet muut oppilaitokset vetävät tänne väkeä sekä maakunnista, että vaihto-ohjelmien kautta myös maailman ääristä.

Tänne (ja täältä pois) pääsee autolla, Helsingistä matkaa reilut 400 km, Ouluun saman verran. Tiet 6 ja 9 ovat valtaväylät. Pendolinolla pyyhkäisee Helsinkiin nopeasti, nelisen tuntia. Lentokenttäkin löytyy naapurikunta Liperistä.

Lähimmät kaupungit ovat Kuopio, Lieksa, Lappeenranta, Savonlinna, Kajaani.

Vaikka minä esittelen lähinnä kaupungin keskustan paikkoja, Joensuu on nykyisin levinnyt kuntaliitosten ansiosta entistä laajemmaksi. Elinvoimaisia kyliä ja taajamia on monta. Aina lähellä oleva luonto tarjoaa huikeat mahdollisuudet vaikka mihin. Tontit ja tilat ovat varsin edullisia ja esimerkiksi hevosharrastajalle löytyy varmasti passeli paikka johon kotinsa laittaa.




Parasta Joensuussa ovat joki ja sen seitsemän siltaa ja maankuulu Ilosaari
Ilosaari oli massiivisessa kunnostusremontissa ja vasta lumien sulettua nähdään paremmin mitä sinne on tehty. Meidän oma pikkuinen keidas keskellä kaupunkia. Kaupunginjohdon kunnianhimoinen visio on laajentaa kaupunkikeskustaa myös toiselpuolel jokkee. Sinne on jo noussut iso Penttilän asuinalue, allaolevassa kuvassa keskellä näkyvä nostokurki on 14-kerroksisen puukerrostalon työmaalla. Kaupungin taivasta ovat koristaneet viime vuosina muutenkin nostokurjet. Nyt rakennetaan paljon!

Sinne tulee aikanaan iso matkakeskus rautatieaseman liepeille, Hotelli Kimmelin laajennuksen myötä tulee kylpylä ja lisää pikkusaaria yhdistäviä kävelysiltoja. Asuintalojakin nousee Junatorin liepeille lähivuosien tarpeiksi.

Kaupungin ohitustietä ajetaan joen yli Pekkalan siltaa pitkin. Jos ei ole ihan tuhoton kiire, kannattaa ajaa keskustan kautta. Ei se nyt niin kamala ole, varo jalankulkijoita, pyöräilijöitä ja puusilmäisiä aaseja autojen ratissa.

Talvinen Ilosaari

Citysaukoilta jäi jäljet
Kuva lainattu netistä
Kuva lainattu netistä, Ilosaari ja aseman seutu
Kuva lainattu netistä

Parasta Joensuussa ovat kahvilat
Täällä on ilahduttavan runsas kahvilatarjonta. Etenkin paikalliset leipomot ovat kunnostautuneet avaamalla keskustassa ja torin liepeillä omia kahvilamyymälöitään. Aamuisin kaupungin kävelykadulla on mukava kävellä kun tuoreen leivän, pullan ja kahvin tuoksu tulvii monesta suunnasta.

Omia suosikkejani ovat Taitokorttelista Kauppaneuvoksen kahvila ja Hilun Paikka, veneilykaudella auki oleva Jokiasema ja keskustan Houkutus. Kaikista saa muhkeita bageleita, panineja, croissanteja monilla täytteillä ja äärimmäisen houkuttelevia makeita kakkuja, leivoksia, pullia ja tietysti aitoja karjalanpiirakoita munavoilla.  Kesäkaudella auki ovat torin reunan ikiklassikko Marttakahvio (piirakat) ja Vesikioski (pullavohvelit). Melkein kaikista saa kelvollista kahviakin, montaa sorttia tietysti ja aina vakiona tummapaahtoa.

Muutama hyvä ravintolakin täällä on.  Bonuskorttipaikkoja on tietysti paljon, ilahduttavan runsaasti on myös ketjuihin kuulumattomia ja niitä minä suosin aina kuin voin asiaan vaikuttaa.

Ilosaaren legendaarinen riemuliiteri Kerubi on aivan pistämätön ruokapaikka rentoon syömiseen. Edullinen lounas on todella runsas. Juuri äskettäin palkittiin Local Bistro, kuuluu maamme 50:n parhaan ravintolan joukkoon, parhaat pizzat syödään Roihussa, Kielo, Uittotupa ja Teatteri kuuluu myös mainita. Lisäksi saa kreikkalaista, intialaista, kiinalaista, nepalilaista ja vietnamilaista ruokaa, uusin tulokas on kuulema sushiravintola.

Vesikioskin bagel 
Yksi versio pullavohvelista


Parasta Joensuussa on Rantakatu ja Taitokortteli
Paljon vanhaa puutaloperinnettä on menneinä vuosikymmeninä tuhottu jyräämällä ne nurin ja rakennettu tilalle tylsiä elementtitaloja. Kiitos ja ylistys kuuluu taholle joka päätti suojella viimeiset Rantakadun puutalot ja kehittää Taitokorttelia. Kaikkina vuodenaikoina vanhat, pieteetillä kunnostetut ja eläväiset monen toiminnan puutalot ilahduttavat kaupunkilaisia ja turisteja.

Taitokortteli on ihan mahtava kokonaisuus. Sieltä löytyy käsityöläisten pajoja, myymälöitä, putiikkeja, ihana Kauppaneuvoksen kahvila, Perheentalo, Wanhan kulman puoti (lähiruokaa), Hilun Paikka (lounaskahvila, catering) ja ties mitä muuta. Kesällä piha on täynnä terasseja.

Rantakadun varressa on myös Pakkahuone jossa on kaikenlaista teatteritoimintaa, muutama kesäisin toimiva ravintolalaiva ja kesäkahvila Rento. Sieltä voi vuokrata SUP-lautoja ja polkupyöriä. Suosittua puuhaa (kuulema) on laittaa lähtöpaikaksi Uittotupa tai Jokiasema ja pysähtyä joen rantaa seurailevan reitin ravintoloissa 'yksillä'.


Uutta ja vanhaa 

Taitokorttelin sisäpihaa
Pakkahuone ja paviljonki
Jokiasema nukkuu vielä 
Pielisjoki loppui ja Pyhäselkä alkoi
Sisäpiha (kuva lainattu netistä)
Tämäkin kaunotar korjataan (kuva lainattu netistä) 
Laakkosen talo (kuva lainattu netistä)

Kuva lainattu netistä, samoin neljä seuraavaa





Parasta Joensuussa on tapahtumat
Tuskin maassamme on montaa, jotka eivät tiedä mikä ja missä on Ilosaarirock? Tai Ilovaarirock?
Kaikki alkoi aikanaan ihan oikeasti ylimpien kuvien Ilosaaresta ihan pienesti, siitä se sitten paisui ja nyt rokkailut tapahtuvat Laulurinteen laululavalla.

Kesä polkaistaan käyntiin perinteisellä Suomen Suven avauksella jossa maakuntamme alakoululaiset kokoontuvat Laulurinteelle ja kajauttavat konsertin lopuksi Karjalaisten laulun. Omakin Perikunta on siellä ollut alakouluvuosinaan hoilaamassa.

Täällä tapahtuu muulloinkin ja paljon. Elokuvafestari Rokumentti, teatterit, kuorot, bändit, opiskelijat, kulttuuriväki, urheilu, Joen Yö, ravintoloiden musiikkitarjonta ja paljon muuta.
Täällä on ajettu rallia, suunnistettu, hiihdetty, juostu maratonia ja kuninkuusraveja, on messuja ja markkinoita. Eipä oikeastaan tarvitse ihmetellä miksi tämä on niin suosittu kokouspaikkakunta, täällähän on kaikki lähellä.

Jytinää, kuva ladattu netistä

Parasta Joensuussa on asenne
Täällä ei turhia niuhoteta, toki asialliset hommat hoidetaan ja lain kirjainta noudatetaan, verot kannetaan ja muutenkin elellään enimmäkseen tolokusti.

Mutta paljon on tilaa jätetty ideoille, hulluillekin. Kun Lions Clubi halusi perustaa ruusupuiston, sille osoitettiin oitis paikka, Kirsikkapuiston taimetkin on istutettu. Täällä on paljon tekijöitä ja tietysti sitten on paljon kateellisia. Salaa ovat kuitenkin ylpeitä kun täältä joku tekee eikä meinaa. Pitää erityisesti mainita Porhoperhe Laakkonen, Bromanit (Motonet), Kyösti Kakkonen, Alangon veljekset, Heikki Simpauttaja Turunen ja urheilijoista ehdottomasti Mäkäräisen Kaisa. On meillä alasti rullaluisteleva Karate-Mauri ja muutama muu Persoona.

Kaupunki haluaa oikeasti profiloitua (huonojen kuskien kaupungista) pyöräilymyönteiseksi kaupungiksi. On pyöräbaanaa ja pyöräkatuja, kävelykeskusta laajenee ja jahka uusi uljas torimme valmistuu, kaupunkikeskusta on melkein autoton. Torin alle rakennetaan osuuskaupan rahoilla parkkihallia. Suomen rumimman kauppahallinkin älysivät purkaa, seuraava Iso Kina käydään arvatenkin siitä, millainen uusi kauppahalli pitää rakentaa.

Tykkään siitä, että täällä annetaan tilaa tehdä ja toteuttaa juttuja. Mieltä lämmitti esimerkiksi se, kun torin montun ympärille laitettiin suoja-aita. Uteliaita, toisiaan kyttääviä kaupunkilaisia varten aitaan maalattiin ihmishahmoja ja tehtiin silmien kohtiin tirkistysreikiä, jopa koiran korkeudella on omansa. Kaupunki osoitti heti pari seinää isojen muraalien toteutusta varten, raviradan valjastuskatoksen pituudelta on graffititaidetta. Ja hirmuisen paljon muuta.

Ihan erikseen pitää mainita katujen nimeämislogiikasta, meillä on Eteläkatu, Pohjoiskatu, Länsikatu, Itäranta, Torikatu, Kauppakatu, Kirkkokatu, Rantakatu, Siltakatu ja Sairaalakatu. Selkeetä. Paitsi sairaala on Tikkamäellä nykyisin. Kirkkokadun molemmissa päissä on tietysti kirkko, luterilainen ja ortodoksinen.

Joensuu on mukava, ihmisen kokoinen kaupunki.
Tuu tänne ja löydä itse suosikkisi!

Nämä loput kuvat on kaikki ladattu netistä:

Suomen ainoa perhospuutarha Botania
Botania
Kiroileva kultatöyhtökakadu Juuso


Taidemuseo
Ev.Lut. kirkko
Pyhän Nikolauksen kirkko


Vanha kirjasto, nykyinen konservatorio

Kosiosusi Sinisellä virralla
Metlan hieno talo
Piparkakkutalo

Näistä linkeistä löytyy lisätietoja:

... Hirnakan tietotoimisto opastaa aina...